Lyhyt liikennekatsaus

Oulussa viettämistäni vuosista huolimatta en ole lakannut hämmästelemästä täkäläisten pyöräilijöiden itsetuhoisuutta. Ilmeisesti putkikamelin selkään nouseminen laskee välittömästi ÄO:ää yli 40 pisteen verran, sillä miten muuten voi selittää senkin papparaisen käytöstä, joka pyöräili eilen Kuusamontiellä autojen seassa vailla huolen häivää. Suojatiet ovat sitten oma lukunsa. Jos minusta tulisi diktaattori, niin ensimmäiseksi muuttaisin tieliikennelakeja siten, että autoilija saa ajaa suojatiellä pyöräilevän henkilön päälle seuraamuksitta. Pyöräilijä korvaisi täysimääräisesti kaikki autoon tulleet vauriot ja mahdollisen kuolemantapauksen sattuessa auton korvauskustannukset perittäisiin kuolinpesän varoista. Oululaisten fillaristien kamikaze-hengen tuntien tämä saattaisi jo parissa vuodessa lopettaa suojateillä pyöräilyn.

Jos joidenkin pyöräilijöiden pakottava halu testata kehonsa kiihtyvyysvoimakestoa metallikorisen auton myötävaikutuksella on kummallista, niin vastapainoksi löytyy myös autoilijoita joiden järki unohtuu johonkin heti ratin taakse päästessä. Viime kesänä osuin siltatyömaalle, jossa oli yksi kaista käytössä ja liikennettä ohjattiin liikennevaloilla. Edelläni oli noin kymmenen autoa jonossa ja huomasin ensimmäisen valoissa odottavan auton olevan liikkeellä perävaunun kanssa. Kuten tunnettua tämä yhdistelmä ei saa ajaa kuin 80km/h ja koska työmaan jälkeinen rajoitus oli 100km/h, aloin aavistella pahaa. Kun valot lopulta vaihtuivat, niin aavistukseni osoittautui aivan oikeaksi: tyyppi ajeli kärrynsä kanssa uskollisesti juuri sen 80km/h eikä yhtään yli, koko letkan seuratessa perässä. Kohta alkoikin helvetillinen ohittelurumba, kiitos tämän yhden neropatin. Itse olisin vastaavassa tilanteessa kurvannut ensimmäiselle levikkeelle sillan jälkeen ja päästänyt koko letkan ohi, sillä vaikka perille olisi kiirekin, tähän olisi kulunut aikaa maksimissaan minuutin verran.

Uusi alku

Kun vähän yli vuosi sitten päätin pistää blogini(*) jäähylle, syitä oli kaksi. Ensimmäinen syy oli jonkinlainen kyllästyminen. Kirjoitettavaa oli, mutta monet muut sanoivat samat asiat niin paljon paremmin, että olisin vain keksinyt pyörän uudestaan. Toinen ja painavampi syy oli henkilökohtaisessa elämäntilanteessani tapahtunut muutos, joka sai aikaan eräänlaisen ”antaa mennä” -fiiliksen. Tuntui aivan siltä kuin olisi tarvittu jokin vielä äärimmäisempi muutos jotta olisin havahtunut silloisesta mielentilastani. Itse asiassa tuntemukseni olivat hyvin pitkälti samat kuin Arto Paasilinnan Hirtettyjen kettujen metsän majuri Remeksellä. Ulkomuistista siteeraten:

Majuri Remeksen puolesta kolmas maailmansota saisi syttyä vaikka heti. Siitä vaan! Ohjukset vohlaisivat mantereiden yllä, sitten alkaisi maailmanlaajuinen tappotyö. Majuri Remes komennettaisiin pioneeripataljoonan mukana rintamalle. Murrostettaisiin, sulutettaisiin, viritettäisiin tiet ja metsät miinoja täyteen. Koko maailma palaisi. Kukaan ei enää kyselisi vieläkö majuri Remes ryyppäili. Ikävä kyllä kolmas maailmansota ei syttynyt sinäkään aamuna.

Onneksi aika parantaa haavat. Nyt elämäntilanne on muuttunut parempaan suuntaan ja ansiokseni voin lukea sen etten tarvinnut suosta nousemiseen kallonkutistajien tai keijukaisten tukea.

Mitä itse blogiin tulee, niin luultavasti tyydyn enimmäkseen kirjoittelemaan lyhyitä kommentteja ajankohtaisiin asioihin, sillä pitkien esseiden raapustelu ei ole koskaan ollut se vahvin osa-alueeni. Katsotaan mitä tästä tulee..

(*)En muuten odottanut että kukaan keksisi varata blogspot-osoitteen ”poropoliisi” itselleen. Tarkoittaakohan tuo jotain jollain muullakin kuin suomen kielellä?

Bloggaajan uskontunnustus

Blogini, joka on netissä
Pyhitetty olkoon nimesi
Ilmestykööt blogitekstini
Niin netille kuin reaalimaailmallekin
Anna maailman kestää
Alituinen itseni toistaminen
Ja annan muille heidän väärät mielipiteensä anteeksi
Niin kuin saatan antaa anteeksi myös niille
Jotka ovat mielipiteeni kyseenalaistaneet
Äläkä saata vastaväittäjiäni totuuteen
Sillä blogini on Totuus
Oikeaoppisuus ja Rehellisyys
Iankaikkisesti

Amen