Poliisista

(Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu 15.6.2008 vanhassa blogissani.)

Vantaan asetakavarikon jälkimainingeissa on kuultu monenlaisia näkemyksiä, joista valtavirran mukaan poliisi on munannut itsensä täydellisesti ja poliisin uskottavuus viranomaisena on jotakuinkin mennyttä. En väitä etteikö poliisin toiminnassa voitaisi osoittaa kiistattomia virheitä ja ylilyöntejä, mutta pidetäänpä tietty suhteellisuudentaju kuitenkin mielessä.

Poliisi on tutkiva, toimeenpaneva ja yleistä järjestystä valvova viranomainen, jolle on sälytetty kaikkein ikävimmät ja vittumaisimmat tehtävät, mitä rauhanajan yhteiskunnasta on ylipäätään löydettävissä. Tämähän kiihkeimmiltä poliisinarvostelijoilta aina unohtuu, samoin kuin sekin tosiasia, jonka mukaan poliisi toimii ainoastaan olemassa olevan lainsäädännön puitteissa. Suomeksi sanoen: jos lainsäädännöstä päättävä eduskunta säätää jonkun älyttömän lain jota valvoessaan poliisi pidättää sinut, vika ei suinkaan ole poliisiviranomaisessa, vaan lainsäätäjässä. Tästä huolimatta allekirjoittanut on kuitenkin iloinen siitä, ettei poliisi voi itse tulkita lakeja tai ottaa tuomarinvaltuuksia. En siis viihtyisi missään Judge Dredd –tyylisessä, tai yksityisiin poliisilaitoksiin turvaavassa yhteiskunnassa.

Mitä tuohon Vantaan tapaukseen (ja muihin vastaaviin) tulee, niin kuvittelen poliisin aina munaukseen päätyneestä ratkaisusta päättäessään olleen samassa tilanteessa kuin kuuluisuutta hoitavien lääkäreiden, joiden täytyy valita kahdesta eri hoitomenetelmästä joista kumpikin voi tappaa, mutta vain toinen johtaa onnistuneeseen lopputulokseen. Jos hoito onnistuu, lääkärikuntaa juhlitaan sankareina, mutta jos potilas kuolee, koko maailma kiljuu kuinka lääkärit tappoivat hänet. Tekevälle kuitenkin sattuu, eikä (jälkeenpäin) helposti osoitettavilta virheiltä voida koskaan täysin välttyä, varsinkin kun päätöksiä pitää tehdä nopeasti. Tästä huolimatta poliisi nauttii varsin korkeaa luottamusta kansalaisten keskuudessa.

Itse olen joutunut elämäni aikana poliisin kanssa tekemisiin ehkä vajaat kymmenkunta kertaa. Kaksi kertaa sakotettavana, pari kertaa puhallutettavana (liikenteessä), yhden kerran asianomistajana ja muilla kerroilla sivumennen tilanteeseen osuneena, enkä ole kertaakaan kokenut joutuneeni pompottelun tai mielivallan uhriksi, joihin poliisinvastustajat – kumma kyllä – törmäävät joka kerran joutuessaan poliisin kanssa tekemisiin. Henkilökohtaisesti minulla ei siis ole poliisista kerrassaan mitään pahaa sanottavaa, joskin ”ymmärrän”, jos joku natsisikavitunhomopaskalakkia mellakan aikana huutava ja siniseksi pamputettu Suvi-petteri on asiasta eri mieltä..

Kun tarkastelen kirjoitusta 11 vuotta myöhemmin, ainoastaan yksi kohta vaatii erityistä täsmennystä: nykyään voi joutua poliisin tutkinnan kohteeksi ilman että olisi rikkonut mitään eduskunnan säätämää lakia. (Tarkoitan tietysti vihapuhetta.) Tämä vaatii ja tähän uhrataan resursseja, jotka luonnollisesti ovat pois joltain toiselta poliisityön sektorilta.

Lisäksi poliisin työtä vaikeuttavat nykyään kaikenlaiset kummalliset poliittisen korrektiuden edellyttämät hienotunteisuuskäytännöt, esimerkiksi tuntomerkkien pihistely. Periaatteena ei enää tunnu olevan ”konnat kiinni keinolla millä hyvänsä ja oikeuden eteen”, vaan ”konnat kiinni, mutta varotaan suututtamasta puolestaloukkaantujia sekä muita uhriutujia”.

Saa nähdä kuinka tässä käy. Rivipoliisi palvelee (toistaiseksi) tavallista kansalaista asianmukaisesti, mutta veikkaanpa että kymmenen vuoden päästä poliisin sisäinen ajatusrikosjahti on tehnyt tehtävänsä ja rivipoliisi nauttii tavallisen kansalaisen slmissä yhtä suurta luottamusta kuin miliisi.

Siperia opettaa

Vihreät larppaajat yrittivät nousta väkisin venäläiselle öljynporauslautalle ja nyt he istuvat tutkintavankeudessa syytettynä merirosvouksesta. Vankilassa oleminen ei ole alkanut hyvin: lakiapua ja tulkkia ei ole ollut välittömästi saatavilla, sellit ovat kylmiä, sellikavereina on ketjupolttajia ja kasvisruokaakaan ei tarjoilla pyynnöistä huolimatta.


Venäläinen oikeuslaitos on enemmän tai vähemmän vitsi, mutta jos tuomioksi tosiaan rapsahtaa julkisuudessa mainittu 10-15 vuotta, niin epäilen että Greenpeace ja muut kultapossukerhot etsivät jatkossa vaihtoehtoisia tapoja protestoida.

Jopa kovapäiset somalipiraatit ymmärsivät kiertää venäläiset alukset kaukaa viimeistään sen jälkeen, kun venäläinen laivasto ampui muutamien piraattien alukset merenpohjaan ja parin muun aluksen miehistö jätettiin ulapalle soutuveneeseen ilman ruokaa, juomaa sekä navigointilaitteita.

Varhaisyön uutiskatsaus

Eilisen ehdottomasti paras uutinen oli ”järkeä tekijänoikeuslakiin” -nimisen kansalaisaloitteen todennäköinen läpimeno. Todennäköinen siksi, että vaikka vaadittu allekirjoittajien määrä ylittyikin, listalta karsitaan vielä kaikki päällekkäiset ja muuten epäkelvot nimet. Jos eduskuntaan asti päästään, niin tuskin tästä vielä mitään konkreettista seuraa, mutta ainakin asiasta seuraa keskustelua joka on aina hyväksi.

Briteissä hallitus päätti sitten lähteä Kiinan tielle ja ottaa pornosivujen estolistat käyttöön. (1,2) Hankkeella on varsin hyvät mahdollisuudet kuitata titteli kaikkien aikojen epäonnistuneimmasta yrityksestä hillitä ihmisten seksinhimoa. Muu eurooppa voi ottaa rauhassa popcornit ja kolatölkin käteen ja naureskella tulevalle komedialle, sillä sensuroijien ensimmäinen vakava kompastuskivi on asetelmassa kiima vastaan tekniikka. Vanhastaan tiedetään että mikäli nämä kaksi asetetaan vastakkain, jälkimmäinen häviää väistämättä. Toinen ongelma tulee oikeudenkäynneistä (ja niitä tulee varmasti), sillä pornoteollisuus tuskin katselee tyynesti vierestä kun kokonainen markkina-alue on vakavasti uhattuna. Hollywood on kuuluisa siitä ettei se säästele juristiarmeijoidensa kustannuksista, mutta vastapuolella on paukkuja vielä enemmän, sillä laskentatavasta riippuen pornoteollisuus on 1,5 – 3,5 kertaa Hollywoodia isompi. (3,4) Rahan puutteeseen oikeuskäsittelyt eivät ainakaan kaadu.