1.7.2013

Mainonta on syvältä

Eräässä Simpsoneiden jaksossa Margea syyllistettiin mainostajilta varastamisesta sillä perusteella että jos hän ei katso mainoksia, mainostajat ovat maksaneet tyhjästä. Tismalleen sama logiikka tuntuu toimivan mainostuloja nauttivilla nettisivuillakin. Pahimmillaan sivusto saadaan mainoksilla liki käyttökelvottomaan tilaan ja kun surffaajat ajautuvat käyttämään Adblock plussaa, alkaa ruikutus sivuston tulonmenetyksistä.

Aivan kuin olisimme kuulleet saman ennenkin. ”Jos kukaan ei käyttäisi mainosblokkereita, sivusto voisi palkata lisätuloilla lisää toimittajia” on samankaltainen väitteen ”ellei kukaan kopioisi CD-levyjä, levyt olisivat paljon halvempia” -kanssa. Mainostamiseen pätee sama kuin musiikkiteollisuuteenkin: niin kauan kuin heidän sallitaan takertua vanhoihin oppeihinsa, heitä ei kannusteta millään tapaa muuttamaan käytöstään. Perinteinen mainontaoppi kun sanoo jotain sellaista että ”mainoksen tulee näkyä ja kiinnittää huomiota”, joten nettisivun mainoksen siis pitää olla ISO ja välkkyvä itseään tyrkyttävä hirvitys.

Mainoksia sisältävä nettisivu voi olla oikein toteutettuna jopa tyylikäs, mutta kumman harva nettimainostaja tuntuu oivaltaneen tämän. Jos mainos ei kiinnosta surffaajaa niin tämä on mainostajan ongelma, ei surffaajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan, edellyttäen että ne ovat asiallisia. Jos kommenttisi ainoa tarkoitus on oikeinkrijoituksesta, Isoista Alkukirjaimista, yhdys sanoista tai pilkkuvirheistä, nissuttaminen, jätä kommenttisi suosiolla lähettämättä. Oikeinkirjoitus on minulle tavoite, mutta en pyri siihen hampaat irvessä.