Vaihtokauppa joka kannatti

Iltalehti kirjoittaa Sinisestä Tulevaisuudesta. Puolue syyttää surkeasta menestyksestään kaikkea muuta paitsi sitä ilmeisintä syytä: kukaan ei äänestänyt 2015 vaaleissa eduskuntaan puoluetta nimeltä ”Sininen Tulevaisuus”, vaan Perussuomalaisia. Lisäksi puolueen vaalistrategia oli hieman väärin valittu, sillä se koostui lähinnä entisille kannattajille vittuilusta ja markkinoimalla itseään jonkinlaisena light-versiona Perussuomalaisista. Äänestäjät kokivat tuleensa petetyksi, varsinkin kun puolueen olemassaoloa perusteltiin Suomen (siihen asti) vihatuimman hallituksen pelastamisella.

Varsinkin tuo viimeinen kohta herättää kysymään että mitä ihmettä keskivertosinisen päässä liikkui kun loikkauspäätös tehtiin? Kenties he kuvittelivat leikkivänsä kollektiivisesti Risto Rytiä, joka uhrasi oman tulevaisuutensa pelastaakseen Suomen. Tosin tässä tapauksessa lopputulos oli tismalleen päinvastainen, sillä he pelastivat Suomen sijaan vain Soinin ja hänen hillotolppansa. Kyllä tempulla historiankirjoihin varmasti pääsee, mutta tuskinpa heitä muistetaan kovin hyvässä valossa.

Soinin toiminnasta voi esittää kaksi arvelua. Hän joko a) tiesi täysin ettei loikkareilla ja tulevalla puoluevirityksellä ole mitään tulevaisuutta tai b) hän uskoi vilpittömästi omaan erinomaisuuteensa ja että Perussuomalaisten kenttäväki hajaantuisi samalla tavoin kuin eduskuntaryhmä. Itse uskon tulkintaan b, mutta toisaalta vaihtoehdon a puolesta puhuu se seikka, ettei hän enää lähtenyt ehdolle häviämään vaaleja.

Siniset ovat eräänlainen julkinen tirkistysikkuna reaktioille, kun jotkut joutuvat megalomaaninen kusetuksen kohteeksi. Tyypillisesti uhrit häpeävät uhriksi joutumistaan, eli he eivät voi tunnustaa itselleen ilmeisintä selitystä, vaan he alkavat uskoa salaliittoteorioihin ”puolueen kaappauksesta”, tai sitten he eivät voi olla näkemättä käsimerkkejä joita ei koskaan esitetty. Tai vielä pahempaa, joutua myöntämään itselleen että he uhrasivat oman poliittisen tulevaisuutensa pelastaakseen Soinin.

Poliisista

(Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu 15.6.2008 vanhassa blogissani.)

Vantaan asetakavarikon jälkimainingeissa on kuultu monenlaisia näkemyksiä, joista valtavirran mukaan poliisi on munannut itsensä täydellisesti ja poliisin uskottavuus viranomaisena on jotakuinkin mennyttä. En väitä etteikö poliisin toiminnassa voitaisi osoittaa kiistattomia virheitä ja ylilyöntejä, mutta pidetäänpä tietty suhteellisuudentaju kuitenkin mielessä.

Poliisi on tutkiva, toimeenpaneva ja yleistä järjestystä valvova viranomainen, jolle on sälytetty kaikkein ikävimmät ja vittumaisimmat tehtävät, mitä rauhanajan yhteiskunnasta on ylipäätään löydettävissä. Tämähän kiihkeimmiltä poliisinarvostelijoilta aina unohtuu, samoin kuin sekin tosiasia, jonka mukaan poliisi toimii ainoastaan olemassa olevan lainsäädännön puitteissa. Suomeksi sanoen: jos lainsäädännöstä päättävä eduskunta säätää jonkun älyttömän lain jota valvoessaan poliisi pidättää sinut, vika ei suinkaan ole poliisiviranomaisessa, vaan lainsäätäjässä. Tästä huolimatta allekirjoittanut on kuitenkin iloinen siitä, ettei poliisi voi itse tulkita lakeja tai ottaa tuomarinvaltuuksia. En siis viihtyisi missään Judge Dredd –tyylisessä, tai yksityisiin poliisilaitoksiin turvaavassa yhteiskunnassa.

Mitä tuohon Vantaan tapaukseen (ja muihin vastaaviin) tulee, niin kuvittelen poliisin aina munaukseen päätyneestä ratkaisusta päättäessään olleen samassa tilanteessa kuin kuuluisuutta hoitavien lääkäreiden, joiden täytyy valita kahdesta eri hoitomenetelmästä joista kumpikin voi tappaa, mutta vain toinen johtaa onnistuneeseen lopputulokseen. Jos hoito onnistuu, lääkärikuntaa juhlitaan sankareina, mutta jos potilas kuolee, koko maailma kiljuu kuinka lääkärit tappoivat hänet. Tekevälle kuitenkin sattuu, eikä (jälkeenpäin) helposti osoitettavilta virheiltä voida koskaan täysin välttyä, varsinkin kun päätöksiä pitää tehdä nopeasti. Tästä huolimatta poliisi nauttii varsin korkeaa luottamusta kansalaisten keskuudessa.

Itse olen joutunut elämäni aikana poliisin kanssa tekemisiin ehkä vajaat kymmenkunta kertaa. Kaksi kertaa sakotettavana, pari kertaa puhallutettavana (liikenteessä), yhden kerran asianomistajana ja muilla kerroilla sivumennen tilanteeseen osuneena, enkä ole kertaakaan kokenut joutuneeni pompottelun tai mielivallan uhriksi, joihin poliisinvastustajat – kumma kyllä – törmäävät joka kerran joutuessaan poliisin kanssa tekemisiin. Henkilökohtaisesti minulla ei siis ole poliisista kerrassaan mitään pahaa sanottavaa, joskin ”ymmärrän”, jos joku natsisikavitunhomopaskalakkia mellakan aikana huutava ja siniseksi pamputettu Suvi-petteri on asiasta eri mieltä..

Kun tarkastelen kirjoitusta 11 vuotta myöhemmin, ainoastaan yksi kohta vaatii erityistä täsmennystä: nykyään voi joutua poliisin tutkinnan kohteeksi ilman että olisi rikkonut mitään eduskunnan säätämää lakia. (Tarkoitan tietysti vihapuhetta.) Tämä vaatii ja tähän uhrataan resursseja, jotka luonnollisesti ovat pois joltain toiselta poliisityön sektorilta.

Lisäksi poliisin työtä vaikeuttavat nykyään kaikenlaiset kummalliset poliittisen korrektiuden edellyttämät hienotunteisuuskäytännöt, esimerkiksi tuntomerkkien pihistely. Periaatteena ei enää tunnu olevan ”konnat kiinni keinolla millä hyvänsä ja oikeuden eteen”, vaan ”konnat kiinni, mutta varotaan suututtamasta puolestaloukkaantujia sekä muita uhriutujia”.

Saa nähdä kuinka tässä käy. Rivipoliisi palvelee (toistaiseksi) tavallista kansalaista asianmukaisesti, mutta veikkaanpa että kymmenen vuoden päästä poliisin sisäinen ajatusrikosjahti on tehnyt tehtävänsä ja rivipoliisi nauttii tavallisen kansalaisen slmissä yhtä suurta luottamusta kuin miliisi.

Valuvika

Äärimmilleen viety suvaitsevaisuus johtaa siihen, että suvaitseva osapuoli muuttuu ennen pitkää kohteensa kaltaiseksi.

Kun herra antaa viran, hän antaa järjenkin

Johannes Virolaisen toteamus on kuulijasta riippuen joko syvällinen viisaus tai hyvin kyyninen näkemys johtajuudesta. Ihmisjohtamisen muunnelma Virolaisen tokaisusta kuuluisi: ”Kun saat alaisia, pätevöidyt myös henkilöstöjohtajaksi.”

Johtotehtäviin päästään tyypillisesti joko ansioilla, suhteilla, tai virkaiän perusteella. Millä tahansa perusteella ylennys onkin saatu, se ei yksinään vielä riitä ennustamaan millainen henkilö on esimiehenä. Jos esimies on täysin kyvytön johtamaan, pikkufirmassa itseään kunnioittavat alaiset vaihtavat tuota pikaa työpaikkaa, eikä isommissakaan firmoissa alaisten kanssa riitelevää esimiestä välttämättä kauaa siedetä. Jälkimmäisessä poikkeuksena on vain se tilanne, jossa alaistensa kanssa kahinoiva esimies istuu riittävän korkealla firman hierarkiassa.

”If you want to test a man's character, give him power.”

-Abraham Lincoln

Hyvin harvoin esimies on heti esimieheksi päästyään (tai jouduttuaan?) täysin kelvoton ihmisten johtamisessa. Alamäki alkaa kun esimies huomaa alaisten toteuttavan aina hänen tahtonsa ja päättelee tämän johtuvan hänen henkilökohtaisista johtamisominaisuuksistaan. Todellisuudessa alaiset tottelevat vain koska heidän on pakko totella.

Omassa työhistoriassani on ollut monenlaisia esimiehiä ja ylivoimainen enemmistö heistä on ollut ammattitaitoisia sekä asiallisia. Paradoksaalisesti ne ammatillisesti kaikkein pätevimmät esimiehet ovat samalla olleet kaikkein surkeimpia alaisten käsittelijöitä. Kahdella näistä patologisesta tapauksesta yhdistyvät kaikki seuraavan listan ominaisuudet, mikä on melkoinen saavutus. Kaikki seuraavien esimiestyyppien sitaatit ovat peräisin elävästä elämästä:

Aikaruhtinas: ”Taukojen ajankohta ja kesto on sitten minuutilleen kuten TES sanoo.” Tätä vaadittiin kohteessa, jossa kävelymatka kahvikopille kesti kymmenisen minuuttia, vaikka työntekijät itse halusivat tehdä aamu- ja iltapäivän ilman kahvitaukoja, mutta pitää vastineeksi välissä hieman pidemmän ruokatunnin. Mutta koska ei, niin ei.

”Työpäivä alkaa tasan kello 7.00, joka tarkoittaa että teidän pitää olla menossa kyseiseen aikaan kohti työkohdetta työkalut mukananne!” Et ole väärässä. Liukuhihnahommissa tämä saattaa toimiakin, mutta muualla mallin menestys on.. vähemmän hyvä. Käytännössä tämä malli kestää vain niin kauan kun esimies on näköpiirissä. Jos esimies seuraa työn tekemistä koko ajan, seurauksena on lievennetty versio italialaisesta lakosta: työtä kyllä tehdään, mutta löysemmällä tahdilla.

”Haluatte lähteä pukukaapille, vaikka työaikaa on vielä viisi minuuttia jäljellä? Meitä on täällä kuusi miestä, eli siinähän menisi puolen tunnin työpanos hukkaan! Pitäisi ajatella vähän firmaa, eikä olla noin itsekäs.” Tämä kommentti irtosi esimiehen huulilta tilanteessa jossa töitä oli tehty puoli vuorokautta minimaalisilla tauoilla. Kaikki olivat jääneet ylitöihin vapaaehtoisesti, mutta luonnollisesti tällä ei ollut merkitystä.

Pihtarikapitalisti: ”Minimitarve on sata yksikköä? Tilataan alkuun puolet tuosta ja katsotaan mihin asti päästään.” (Viikkoa myöhemmin) ”Miten niin tarvikkeet ovat lopussa? Paljonko se vajaus on? Viisikymmentä? Tilataan vielä kolmekymmentä, mutta niillä pitää sitten pärjätä.” Pihtarikapitalisti ei ymmärrä käsitettä ”minimi”, joka on se laskettu määrä jota pienemmällä ei tulla toimeen missään tapauksessa. Patologiset tapaukset suhtautuvat firman rahoihin kuin omiinsa: alaisen pyyntö saada tarvikkeita on pelkkä ovela juoni houkutella hänet tuhlaamaan rahaa. Jos tämänkaltaisella esimiehellä on idoli, se on talousaliupseeri Mäkilä.

Paradoksaalisesti nämä saiturit eivät suostu näkemään tavaroiden jatkuvasta tilaamisesta firmalle koituvia kuluja. Pääasia on ettei rahoja tuhlata ”ylimääräiseen”.

”Hoiditte projektin ja viivan alle jäi kulujen jälkeen 40k€ voittoa. Tavoitteena oli saada yli 50k€, hoiditte asiat huonosti. En ole tyytyväinen.” Tämä sanottiin projektin loppupalaverissa, tilanteessa jossa projektin vetäjä odotti saavansa kiitoksia ongelmattomasta ja edellä aikataulua valmistuneesta työstä. Arvatkaapa kahdesti suostuiko em. palautteen saaja uuden projektin nokkamieheksi?

Työnarkomaani: ”Miten niin työpäivä päättyy virallisen työajan jälkeen? Kyllä sitä voi suunnitella seuraavan päivän hommia jo edellisenä illalla.” Työnarkomaanin kotona odottaa harvinaisen ruma ja/tai vittumainen akka, tai hänellä ei ole mitään elämää työtä lukuunottamatta. Ei alaisia kiinnosta pätkän vertaa vaikka esimies paiskisi töitä Johtaja Uuno Turhapuron tapaan nukkuessaankin. Palkka ei nouse tuntityötä tekevällä alaisella suuremmaksi, vaikka tämä käyttäisi kaiken aikansa työnarkomaanipomonsa miellyttämiseen. Mikä on jo lähtökohtaisesti järjetön ajatus, sillä miten paljon tahansa alainen tekeekin, työnarkomaanipomo vertaa mielessään alaisen ponnisteluja omiinsa ja toteaa edelliset aina riittämättömäksi.

”Pojat, jääkää viikonlopuksi töihin. Minäkin jään!” Esimiehen toiveelle naurettiin vedet silmissä hänen poistuttuaan kuulomatkan ulkopuolelle. Luultavasti jokainen kynnelle kykenevä olisi jäänyt kyseisenä viikonloppuna töihin, jos esimies olisi ilmoittanut ettei syystä tai toisesta pääsisikään silloin töihin.

Luonnollisesti nämä kuvailemani tapaukset ovat äärimmäisiä. En sano etteikö tuollaisia esimiehiä tarvita. Rajoittaisin heidän käyttönsä vain isoihin firmoihin ja tilanteisiin jossa työmaan työmoraali ja työteho on laskenut syystä tahi toisesta niin alas, että vain tuonkaltainen henkilö voi pelastaa tilanteen luisumasta lopullisesti käsistä.

Mikäli värväydyt töihin pikkufirmaan ja esimies paljastuu kuvailemiani piirteitä omaavaksi JOHTAJAKSI, suosittelen lämpimästi irtisanoutumista koeajalla ja paremman työpaikan hankkimista.

Resurrection

Herättelen blogin pikkuhiljaa henkiin.

Vastuusta

Ilta-Sanomat tietää kertoa Jutta Urpilaisen piikitelleen persuja jossain puheessaan. Eli:

a) Persut välttivät Vastuun™ Suomen taloudesta kieltäytymällä hallituspaikasta
b) Persut ovat syypää Suomen talouden huonoon tilaan

Tässä on varmasti jokin syvällinen logiikka, jota minä en vain ymmärrä.

Mahdollinen lukuvinkki

Kirjakaupan alelaarissa lojui Ari Paulowin "Khilafa", jonka ostin pois kuljeksimasta. Isommin spoilaamatta kirjan maailmassa koko eurooppa on muuttunut islamilaiseksi teokratiaksi ja päähenkilöt pyrkivät pakoon amerikkaan. Dystopiakuvauksena ihan kohtalainen, mutta yleisesti ottaen juoni ja maailmankuvaus on sen verran yliampuva, että kokonaiskuvaksi jäi jonkinasteinen pettymys. Etenkin loppu oli kirjaimellisesti täydellinen katastrofi.

Suosittelen vain uskonnollisista dystopioista kiinnostuneille.

Lyhyet huomiot

Työnteon hyviä puolia ovat työstä saatu palkka ja sen elämään tuoma säännöllisyys, mutta huonoin puoli taas vapaa-ajan käytön priorisointi. Kirjoittaminen tahtoo sijoittua tällä prioriteettilistalla jonnekin E:n ja F:n välille, kun vaihtoehtoina ovat lukeminen, sosiaalinen elämä ja monet muut arjen pyörittämiseen liittyvät asiat. Lisäksi totean saman minkä aloittaessani, eli tietyistä asioista kirjoittaminen tuntuu jossain määrin turhalta, kun toinen kirjoittaja kirjoittaa saman asian juuri niin kuin sen itse ajattelee, eli sisältönsä puolesta oma kirjoitus olisi käytännössä suora copy-paste. Lähiaikana vapaata saattaa kuitenkin tulla enemmän, joten yritän petrata.


Järvinen kirjoittaa ”kauppiaansuojasta”, eli kuinka kauppias voisi suojautua huijaavalta asiakkaalta. Epärehellisiä asiakkaita on, mutta kyllä kauppiaatkin osaavat. Klassinen esimerkki on autokauppa, jossa (ainakin minun kokemukseni mukaan) asiakkaasta tulee välittömästi ei-toivottu henkilö, kun nimi on paperissa. Edellisen kiesin kohdalla elektroniikka petti parin viikon sisään kaupanteosta ja uskomattomalla sitkeydellä liike suostui lopulta hyvittämään valtaosan korjauskuluista. En vielä tänä päivänäkään osaa sanoa oliko myyjä oikeasti typerys, vai esittikö hän sellaista siinä toivossa että heikkohermoisemmat luopuvat oikeuksistaan ja alistuvat tappioonsa. No, autokauppialla ei ole yleensä suurta motiivia pitää ostajaa tyytyväisenä, sillä vaihtovälit lasketaan enemmistön kohdalla vuosissa. Vaikka yksittäinen asiakas ei enää koskaan tulisi kyseiseen liikkeeseen, aina löytyy uusia kusetettavia.


Toinen esimerkki kohtaamastani kauppiaiden totuudenvenyttelystä on digitaalisten tuotteiden kohdalla. Testasin peliä X piraattiversiona ja koska pidin pelistä, halusin luonnollisesti tukea valmistajaa ostamalla alkuperäisen. Riemukseni peli sisälsikin DRM-suojauksen, joka ei sinänsä olisi ollut este, mutta joku oli ehtinyt ottaa pelin mukana tulevan yksilöidyn DRM-tunnisteen käyttöön. Koska rehellisyyteni oli palkittu tällä tavoin, marssin takaisin liikkeeseen ja ilmoitin haluavani tilalle uuden kappaleen tuotetta, koska alkuperäinen oli toimimaton. ”Tällaiset toimivuusongelmat eivät kuulu meille, koska tuote ei ole fyysisesti rikki”, myyjä vastasi. Sain ohjeistuksen pyytää uusi tuotekoodi valmistajalta. Koska tilanne oli minulle täysin uusi, noudatin myyjän kehotusta ja lähetin sähköpostia pelivalmistajan tuotetukeen. He puolestaan sanoivat etteivät voi jaella uusia koodeja tällaisissa tapauksissa (sinänsä ymmärrettävää) ja vastuun olevan kauppiaalla. Soitin varmuuden vuoksi vielä kuluttajaneuvontaan ja asiantuntija sanoi ettei laki erottele myyjän virhevastuuta sillä perusteella onko myyty tuote fyysinen reaalimaailman esine, vaiko immateriaalinen. Paluu liikkeeseen ja uusi inttämiskierros. Myyjä ei vain edelleenkään halunnut uskoa vastuun olevan hänellä, mutta lopulta kuluttaja-asiamiehellä uhkailu tehosi, ja sain kuin sainkin uuden kappaleen tilalle.


Jos ei ole kauppiaalla helppoa, ei ole aina asiakkaallakaan..

Moraalipoliisin iltarukous

"Hyvä Jumala, pidä ihmiset sellaisena kuin he ovat, äläkä muuta heitä sellaisiksi kuin me väitämme heidän olevan."

Siperia opettaa

Vihreät larppaajat yrittivät nousta väkisin venäläiselle öljynporauslautalle ja nyt he istuvat tutkintavankeudessa syytettynä merirosvouksesta. Vankilassa oleminen ei ole alkanut hyvin: lakiapua ja tulkkia ei ole ollut välittömästi saatavilla, sellit ovat kylmiä, sellikavereina on ketjupolttajia ja kasvisruokaakaan ei tarjoilla pyynnöistä huolimatta.


Venäläinen oikeuslaitos on enemmän tai vähemmän vitsi, mutta jos tuomioksi tosiaan rapsahtaa julkisuudessa mainittu 10-15 vuotta, niin epäilen että Greenpeace ja muut kultapossukerhot etsivät jatkossa vaihtoehtoisia tapoja protestoida.

Jopa kovapäiset somalipiraatit ymmärsivät kiertää venäläiset alukset kaukaa viimeistään sen jälkeen, kun venäläinen laivasto ampui muutamien piraattien alukset merenpohjaan ja parin muun aluksen miehistö jätettiin ulapalle soutuveneeseen ilman ruokaa, juomaa sekä navigointilaitteita.

Perinteinen media ei petä

Jussi Halla-aho esittää ns. ajatusrikospykälän poistamista laista. Iltalehti: ”Jumalanpilkka ja rasistinen solvaaminen sallittava.” Iltasanomat: ”Halla-aho sallisi kansanryhmien herjaamisen ja panettelun.” Vastuullinen journalismi on jälleen kerran puhunut.


Joku voi nyt huomauttaa että juuri tuohonhan aloitteiden läpimeno johtaisi. No, kerrottakoon jumalanpilkan sekä kansanryhmien herjaamisen olevan jo nyt sallittuja, kunhan vain muistaa kohdistaa solvauksensa ”oikeisiin” kohteisiin. Ainakaan minä en muista noita lakipykäliä sovelletun silloin kun kysymyksessä on ollut kantaväestön solvaaminen, tai kristinuskon pilkkaaminen.


Pidemmän aikaa on ollut selvää, ettei perinteisen median temppuvalikoimassa ole enää muita konsteja kuin epämääräiset vihjailut ja puolitotuuksien levittäminen, ainakin silloin kun kysymyksessä on arkkinemesis JH-a. Tajusin muuten yksi päivä etten osaa nimetä ainoatakaan H-a:n kanssa julkiseen debattiin suostunutta henkilöä, joka olisi tehnyt sen toistamiseen. Vai oletteko kuulleet viime aikoina tällä rintamalla puhuttavan paljonkin esimerkiksi sellaisesta henkilöstä kuin Leif Salmen? Silti jollain oudon perverssillä tavalla on ikävä niitä aikoja, jolloin studioon marssitettiin hänen kaltaisiaan ”suvaitsevaisia”, joiden missiona oli ampua H-a:n nouseva tähti alas.

Uskonnollisuudesta

Jussi Halla-aho kirjoittaa: ”En pidä itseäni ateistina, koska mielestäni ateismiin kuuluu enemmän tai vähemmän aktiivinen Jumalan tai jumalien olemassaolon kiistäminen.”

Vrt. ”En pidä itseäni uskovaisena, koska mielestäni uskovaisuuteen kuuluu enemmän tai vähemmän aktiivinen Jumalan tai jumalien olemassaolon myöntäminen.” Tämä olisi myös oma vastaukseni mahdolliseen tiedusteluun uskonnottomuudestani.

JH-a jatkaa: ”Dawkinsista ja muista militanteista eroan myös siinä, että en pidä uskontoa lähtökohtaisesti haitallisena vaan ihmisen psykologiaan elimellisesti kuuluvana.”

Eli uskonnollisuus olisi tavallaan ”sisäänrakennettu” aivoihin. Voi hyvinkin olla, mutta yhtä hyvin kyseessä voi olla eräänlainen aivojen toimintahäiriö. Kirjassa Ingocnito – Aivojen salattu elämä on nimittäin mielenkiintoinen kappale:

”Eikä pidä unohtaa, että pelkkien kemikaalien lisäksi henkiseen elämään vaikuttaa paljon muitakin tekijöitä - kuten esimerkiksi aivoratojen rakenne. Otetaan vaikka epilepsia. Jos epileptisen kohtauksen polttopiste osuu tiettyyn kohtaan ohimolohkossa, ihminen ei kärsi kouristuksista, vaan seuraukset ovat paljon mutkikkaampia. Tuloksena on jonkinlainen ajattelun kouristus, jonka piirteitä ovat persoonallisuuden muutokset, hyperuskonnollisuus (pakkomielle uskonnosta ja uskonnolisen varmuuden tunne), hypergrafia (laaja kirjallinen tuotanto jostain aiheesta, yleensä uskonnosta), harhakäsitys jonkun toisen läsnäolosta ja usein myös pään sisällä kuuluvat äänet, joiden ihminen katsoo tulevan Jumalalta.”

Jos tiede onnistuu joskus todistamaan että fanaattinen uskonnollisuus on vain jonkinlainen epilepsian muoto, niin seuraukset tulevat olemaan mielenkiintoisia. Henkilö joka suhtautuu uskontoon fanaattisesti, voitaisiin tutkimusten jälkeen katsoa sairaaksi ja määrätä pakkohoitoon, ainakin jos hänen uskomuksensa olisivat sellaisia että hän olisi ennen pitkää vaaraksi itselleen ja/tai muille. Hoito sisältää tietysti oletuksen tilanteen korjattavuudesta, eli potilaalle voisi jäädä jonkinlainen kevytversio aiemmista uskomuksista, mutta ilman taipumuksia itsensä tai muiden vahingoittamiseen.

Ei kuulu meille

Mummo kaatui naamalleen ja Hesburgerin työntekijöiden piti oikein erikseen miettiä voivatko he soittaa paikalle taksin joka veisi mummelin sairaalaan. ”Mitä se nyt meidän liikkeen liepeille tulee kaatuilemaan, tuskin edes olisi ostanut meiltä mitään.”

Takavuosilta muistan uutisoidun tapauksesta, jossa 12-vuotias sokeritautia sairastava tyttö panikoi hänen verensokerinsa laskettua liian alas. Ainoat jotka reagoivat tytön hätään olivat puliukot, jotka ostivat tytölle jotain jolla hänen verensokerinsa saatiin nousemaan. ”Kunnon kansalaisia” hysteerisesti itkevä tyttö ei tuntunut vaivaavan. Luultavasti nämä samat nuhteettomat kansalaiset olisivat soittaneet ajatusta nopeammin hätänumeroon, jos paikalla olisi ollut yhdellä jalalla hyppivä lokki, tai vastaava.

Jokin tässä kuviossa ei nyt täsmää.

Aineellinen ja aineeton

Ehdotan että kaikissa tekijänoikeuskeskusteluissa otetaan käyttöön varaskortti. Aina kun joku rinnastaa aineettoman ja aineellisen omaisuuden yhdeksi ja samaksi, ts. väittää kopioimisen ja varastamisen olevan yksi ja sama asia, hän on pelannut varaskortin ja kaikki hänen uudet ja vanhat argumenttinsa tulevat välittömästi pätemättömäksi. (Huomatkaa ettei varaskortin pelaaminen edellytä rinnastuksen tekemistä yhdessä ja samassa viestissä.)

Hommafoorumilla keskustellaan tekijänoikeuksista ja Arto Luukkainen pelaa varaskortin:

Vapaa umpihanki: Toimivan bisnesmallin keksiminen on kuitenkin hyödykkeen tuottajan, ei kuluttajan, vastuulla. Enhän voi esimerkiksi mennä esittämään sketsiviihdettä jonkin kerrostalon pihalle ja vaatimaan pääsymaksua asukkailta, jotka tuijottavat hämmästyneinä ikkunoistaan.

Arto Luukkainen: Samalla logiikalla kaupoista varastaminen pitäisi sallia, koska bisnesmallihan on väärä. Ei voi olla muiden ihmisten vastuulla se, että liikemalli ei kestä tavaran kantamista kaupasta ilmaiseksi ulos. Tämä logiikka ei liity lainkaan siihen, onko myytävä tavara atomeita vai tietoa. Tai ottakaamme esimerkki kirjakaupasta, Yksi ostaa kirjan, skannaa sen ja jakaa netissä. Kuka tekisi enää kirjoja, jos tämä tapa leviäisi?

Elikkä joka ikinen kotipuutarhuri varastaa kauppiailta, sillä he luovat kopiota elintarvikkeista ja nämä kotona kasvatetut elintarvikkeet ovat kaupan myynnistä pois. Lakiteknisesti näin ei tietenkään ole, mutta moraalisesti kyse on samasta asiasta, eikö vain? Miksei MTK kampanjoi tätä vääryyttä vastaan?

Sitä paitsi aina kun puhutaan kopioidun hyödykkeen rahallisesta arvosta, niin mietin miten kummassa tämä hyödykeen arvo oikein lasketaan? Arpakuutiolla? Satunnaislukugeneraattorilla? Mikään pankki ei kelpuuta lainan vakuudeksi muistitikkua joka sisältää kymmenentuhannen euron arvosta musiikkia, vaikka musiikkiteollisuus kuinka väittäisi asian olevan näin.

Tämä on tietenkin omaa mutuani. Joku rohkea voisi testata asiaa ja kertoa millainen pankin reaktio tarjottuun ”vakuuteen” oli. :)

Varhaisyön uutiskatsaus

Eilisen ehdottomasti paras uutinen oli ”järkeä tekijänoikeuslakiin” -nimisen kansalaisaloitteen todennäköinen läpimeno. Todennäköinen siksi, että vaikka vaadittu allekirjoittajien määrä ylittyikin, listalta karsitaan vielä kaikki päällekkäiset ja muuten epäkelvot nimet. Jos eduskuntaan asti päästään, niin tuskin tästä vielä mitään konkreettista seuraa, mutta ainakin asiasta seuraa keskustelua joka on aina hyväksi.

Briteissä hallitus päätti sitten lähteä Kiinan tielle ja ottaa pornosivujen estolistat käyttöön. (1,2) Hankkeella on varsin hyvät mahdollisuudet kuitata titteli kaikkien aikojen epäonnistuneimmasta yrityksestä hillitä ihmisten seksinhimoa. Muu eurooppa voi ottaa rauhassa popcornit ja kolatölkin käteen ja naureskella tulevalle komedialle, sillä sensuroijien ensimmäinen vakava kompastuskivi on asetelmassa kiima vastaan tekniikka. Vanhastaan tiedetään että mikäli nämä kaksi asetetaan vastakkain, jälkimmäinen häviää väistämättä. Toinen ongelma tulee oikeudenkäynneistä (ja niitä tulee varmasti), sillä pornoteollisuus tuskin katselee tyynesti vierestä kun kokonainen markkina-alue on vakavasti uhattuna. Hollywood on kuuluisa siitä ettei se säästele juristiarmeijoidensa kustannuksista, mutta vastapuolella on paukkuja vielä enemmän, sillä laskentatavasta riippuen pornoteollisuus on 1,5 – 3,5 kertaa Hollywoodia isompi. (3,4) Rahan puutteeseen oikeuskäsittelyt eivät ainakaan kaadu.

Riitele rakentavasti

-Kuule, ei elämä ole pelkkää seksiä!

-Sen mä olen kyllä sun kanssasi huomannut!

-Eksä ole ottanut jo tarpeeksi?

-En. Mä kuulen vieläkin kun sä puhut.

-Sä luulet taas olevas niin fiksu.

-Sun rinnalla jokainen tuntee olonsa fiksuksi.

-Eksä osaa tehdä mitään oikein?

-En. Jos osaisin, olisin jonkun muun kanssa naimisissa.

-Kuule, kukaan ei ole täydellinen.

-Sä et ilmeisesti tunne minua riittävän hyvin.

-Käytä järkeäs!

-Se on aivan turhaa sun seurassasi.

-Sä tarvitset kuule jonkun ammattiauttajan apua.

-Sussa on auttavaista amatööriä ihan tarpeeksi.

-Rakastatko mua vielä?

-Sä olet jo kolmas, joka kysyy sitä tänään.

-Älä viitsi olla naurettava.

-Onko sulla siihen joku yksinoikeus?

-Onko viina sinulle minua tärkeämpi?

-Ei, mutta se saa minut iloisemmalle tuulelle.

-Meinaatko sä mennä ulos tonnäköisenä?

-En. Mä olen varmasti heti iloisemman näköinen heti kun pääsen ulos.

-Ja sä tiedät kaiken tästäkin asiasta..

-Enkä tiedä, vaikka sinusta varmasti siltä tuntuu.

-Jos sä haluat kuulla minun mielipiteeni, niin..

-Mä kuulen sen vaikken haluaisikaan.

Sekalaisia huomiota

Poliitikot haluavat pitää kansan tyytyväisenä ja kansa haluaa olla tyytyväinen. Poliitikot kuitenkin luovat ne lait ja asetukset joiden varassa kansalaisten tyytyväisyys on. Jos he epäonnistuvat tehtävässään, kansalaisten suoranainen velvollisuus on tuoda tämä tyytymättömyys päättäjien tietoon.

Näin siis yksinkertaistettuna, mutta valitettavasti asiassa on pari muttaa. Ensinnäkin poliitikot ovat tottuneet suomalaisten helppoon hallittavuuteen, ts. typeriäkin sääntöjä ja määräyksiä noudatetaan kuuliaisen täsmällisesti. Toiseksi poliittinen muisti on lyhyt ja suomalaiset tuovat hyvin harvoin esiin tyytymättömyyttään esimerkiksi radikaaleilla äänestyskäytöksen muutoksella tms. Tässä valossa ei olekaan mikään yllätys, etteivät media ja ”perinteiset puolueet” ole vieläkään toipuneet kunnolla järkytyksestä, joka tuli perussuomalaisten aiheuttaman vaalivoiton myötä.

Jälkiviisaus on tietenkin jälkiviisautta, mutta PS teki täysin oikean ratkaisun kieltäytyessään Vastuusta™ jota Käteinen Soinille niin kovasti tarjosi. Kiitokseksi hallituspaikasta PS olisi saanut äänestää pari kertaa vastaan tukipakettiäänestyksissä ja loppuaika olisi kulunut Jygän talutusnuorassa. Kaupan päälle olisi tullut vielä takinkääntäjän maine ja äänestäjien luottamuksen menetys, mihin Jygä ja vanhat puolueet tietysti pyrkivätkin. Osa taas sanoo että PS:n olisi pitänyt hyväksyä hallitusvastuu, sillä silloin olisi kuitenkin ollut mahdollista vaikuttaa asioihin. Ehkä näinkin. Ainakin henkilökohtaisesti alan olla sitä mieltä että asioiden on huononnuttava merkittävästi jotta ne voisivat taas parantua. Sekä tietysti ottaa tapahtumista opiksi.

Väärä johtopäätös

Gurumarkkinointi: Suomessa on ryhmiä, joita yhdistää viha sukupuolivähemmistöjä tai maahanmuuttajia kohtaan. Homma-keskustelufoorumia pyörittänyt Juha Mäki-Ketelä tiivisti ulkoisen uhkan tai vihollisen merkityksen mainiosti:

”Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen vakuuttunut siitä, että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka oikeastaan pelkäävät sitä, että maahanmuutto-ongelmat saataisiin ratkaistua. Jos keskeisistä ongelmista päästäisiin eroon, heidän elämässään ei olisi enää mitään.”

Normaali ihminen ei pidä kritisoimiaaan epäkohtia elämänsä ainoana sisältönä siten, että niiden poistuessa hänen elämästään tulee tarkoituksetonta. JM-K:n logiikalla Matti Nikki vastustaa lapsipornon poistamista verkosta, koska hänen elämästään tulee ”tarkoituksetonta.”

Muuten, tuntui sieltä Hommasta irroittautuminen olleen Mäki-Ketelällekin vaikeata, kun hän julisti useaan otteeseen lähteävänsä lopullisesti, mutta palasi kerta toisensa jälkeen, kunnes ylläpito teki lopullisen ratkaisun hänen puolestaan.

Mainonta on syvältä

Eräässä Simpsoneiden jaksossa Margea syyllistettiin mainostajilta varastamisesta sillä perusteella että jos hän ei katso mainoksia, mainostajat ovat maksaneet tyhjästä. Tismalleen sama logiikka tuntuu toimivan mainostuloja nauttivilla nettisivuillakin. Pahimmillaan sivusto saadaan mainoksilla liki käyttökelvottomaan tilaan ja kun surffaajat ajautuvat käyttämään Adblock plussaa, alkaa ruikutus sivuston tulonmenetyksistä.

Aivan kuin olisimme kuulleet saman ennenkin. ”Jos kukaan ei käyttäisi mainosblokkereita, sivusto voisi palkata lisätuloilla lisää toimittajia” on samankaltainen väitteen ”ellei kukaan kopioisi CD-levyjä, levyt olisivat paljon halvempia” -kanssa. Mainostamiseen pätee sama kuin musiikkiteollisuuteenkin: niin kauan kuin heidän sallitaan takertua vanhoihin oppeihinsa, heitä ei kannusteta millään tapaa muuttamaan käytöstään. Perinteinen mainontaoppi kun sanoo jotain sellaista että ”mainoksen tulee näkyä ja kiinnittää huomiota”, joten nettisivun mainoksen siis pitää olla ISO ja välkkyvä itseään tyrkyttävä hirvitys.

Mainoksia sisältävä nettisivu voi olla oikein toteutettuna jopa tyylikäs, mutta kumman harva nettimainostaja tuntuu oivaltaneen tämän. Jos mainos ei kiinnosta surffaajaa niin tämä on mainostajan ongelma, ei surffaajan.

Lyhyt liikennekatsaus

Oulussa viettämistäni vuosista huolimatta en ole lakannut hämmästelemästä täkäläisten pyöräilijöiden itsetuhoisuutta. Ilmeisesti putkikamelin selkään nouseminen laskee välittömästi ÄO:ää yli 40 pisteen verran, sillä miten muuten voi selittää senkin papparaisen käytöstä, joka pyöräili eilen Kuusamontiellä autojen seassa vailla huolen häivää. Suojatiet ovat sitten oma lukunsa. Jos minusta tulisi diktaattori, niin ensimmäiseksi muuttaisin tieliikennelakeja siten, että autoilija saa ajaa suojatiellä pyöräilevän henkilön päälle seuraamuksitta. Pyöräilijä korvaisi täysimääräisesti kaikki autoon tulleet vauriot ja mahdollisen kuolemantapauksen sattuessa auton korvauskustannukset perittäisiin kuolinpesän varoista. Oululaisten fillaristien kamikaze-hengen tuntien tämä saattaisi jo parissa vuodessa lopettaa suojateillä pyöräilyn.

Jos joidenkin pyöräilijöiden pakottava halu testata kehonsa kiihtyvyysvoimakestoa metallikorisen auton myötävaikutuksella on kummallista, niin vastapainoksi löytyy myös autoilijoita joiden järki unohtuu johonkin heti ratin taakse päästessä. Viime kesänä osuin siltatyömaalle, jossa oli yksi kaista käytössä ja liikennettä ohjattiin liikennevaloilla. Edelläni oli noin kymmenen autoa jonossa ja huomasin ensimmäisen valoissa odottavan auton olevan liikkeellä perävaunun kanssa. Kuten tunnettua tämä yhdistelmä ei saa ajaa kuin 80km/h ja koska työmaan jälkeinen rajoitus oli 100km/h, aloin aavistella pahaa. Kun valot lopulta vaihtuivat, niin aavistukseni osoittautui aivan oikeaksi: tyyppi ajeli kärrynsä kanssa uskollisesti juuri sen 80km/h eikä yhtään yli, koko letkan seuratessa perässä. Kohta alkoikin helvetillinen ohittelurumba, kiitos tämän yhden neropatin. Itse olisin vastaavassa tilanteessa kurvannut ensimmäiselle levikkeelle sillan jälkeen ja päästänyt koko letkan ohi, sillä vaikka perille olisi kiirekin, tähän olisi kulunut aikaa maksimissaan minuutin verran.